Tämä sivusto on Keravan ja Sipoon Han Moo Do yhdistysten yhteinen kotisivu. Yhdistyksemme harjoittavat Han Moo Do -nimistä kamppailu-urheilua.

Toimintaan voi lähteä mukaan alkeiskurssin kautta, joita pyritään järjestämään kaksi kertaa vuodessa, yleensä alkusyksystä ja alkuvuodesta.

Harjoittelun alkuvaiheessa keskitytään etenkin yleiskunnon parantamiseen, lihashuoltoon sekä perustekniikoiden, kuten potkujen, lyöntien, torjunnan ja itsepuolustusten kehittämiseen. Myöhemmin aloitetaan muun muassa nunchaku-, keppi- ja miekkatekniikoiden harjoittelu sekä murskaus, jotka vaativat harrastajalta enemmän voimaa ja kehon hallintaa.

 

Kesäharjoitukset

Sipoon HMD'n saliharjoituskausi on kesäksi ohi, mutta harjoitukset jatkuvat sekä Vantaalla että Keravalla. Vantaan harjoituksista on seuralle tiedoitettu sähköpostitse, kannattaa myös seurata Vantaan seuran www sivuja.

Keravan HMD:n kesävuorot alkavat sunnuntaina 6.6.2010 ja päättyvät 08.08.2010. Vuorot ovat joka sunnuntai klo 18-20.

Sipoon HMD saavutti 22.05.2010 pidetyissä SM-kisoissa seuraavat mitalisijat:

Harri Huusko
Hopeaa
sarja: Miehet Alle 4v harrastaneet 75-80kg

Jere Härkönen
Pronssia
sarja: Miehet alle 2vharrastaneet alle 60kg